hei !
Tässä viimeviikolla alkuviikosta Emma ratsasti Artun ja Tuulin. Minä pidin siinä "tuntia" Emmalle. No kerroin ainakin vinkkejä ja keksin tehtäviä. Emma ratsasti ensiksi artun. Kerron hieman tehtäviä mitä muistan ja laitan kuvia , mitkä kyllä valitettavasti onnistu todella huonosti, mutta koittakaa kestää !
Ihan alkuun käveltiin pitkät alkukäynnit. Jonka jälkeen Emma alkoi verryttelemään huolellisesti Arttua käynnissä.Tehtiin loivia kaaria ja ympyröitä alkuun. Siitä seuraavaksi pysähdyksiä ja voltteja. Molempiin suuntiin tehtiin näitä, jonka jälkeen pohkeenväistöä. Toiseen suuntaan Arttu osaa todella hyvin pohkeenväistöä, mutta toinen suunta on Artulle hankalampi. Mutta treeniä treeniä siihenkin ! :)
Ravissa saman lailla. Aloitettiin laajoilla kaarilla ja haettiin rauhallisuutta. Emma teki myös paljon ravi-käynti-seis harjoituksia. Arttu muuttui sen jälkeen paljon rauhallisemmaksi. Ravissa tehtiin eri laisia kaaria ja en itseasiassa tarkemmin edes muista! :D
Välillä käveltiin. Artulla oli siis kevyempi päivä, joten tehtiin aika perus juttuja vaan :)
Olin ihan super yllättyny ! Arttu on muuttunu tosi paljon ! Emma on tehny todella hyvää työtä Artun kanssa. :)
Seuraavana Emma ratsasti Tuulin. Vettä satoi ja oli jo aika hämärää joten kuvia ei ole todellakaan paljon eikä ne ole hyvä laatuisia... :/
Emma aloitti Tuulilla verkkaamisen ihan normaalisti. Emma teki paljon kaaria, ympyröitä, voltteja ja pysähdyksiä. Paljon samoja tehtäviä mitä Artun kanssa. Tuuli oli alusta asti jo todella sählä. Ei keskittynyt ollenkaan ja halusi juosta pois alta. Tuuli rauhottui pikku hiljaa, kun Emma teki käynti-seis-ravi. Tuuli joutui todellakin keskittymään.
Ravissa Emma teki kanssa aika perus juttuja. Tuulin kunto on muuten kasvanut aivan älyttömästi. hyvähyvä !
Pohkeenväistöäkin vähän kokeiltiin, kyllä Tuuli senkin oppii !
Tuulin mielestä oli jotain kauheen jännää!
Kun emma oli verkannut tuulin, laitoimme sille ensinmäisen kerran sivuohjat. Alkuksi Tuuli pisti hanttiin eikä ymmärtänyt mitä sen pitäisi nyt tehdä. Loppujen lopuksi Tuuli antoi periksi ja ymmärsi edes jotenkin mitä me haimme siltä. Nyt vain sivuohjilla treeniä treeniä !! :) Jee huippu kivaa !
Kuvia ei nytten ole valitettavasti enempää. On ne niin pahasti mennyt pieleen.. :/ Harmittaa.
Mutta olen super tyytyväinen Emmaan ja kuinka se on ratsastanu Tuulia ja Arttua. ! :)
Kävin muuten tänään horzen ja hööksin liikkeessä, ostoksista tulee myöhemmin postaus! :)
Milla